Live | Metal | Rock | Pop

SCENERY CHANNEL: PREMIERE Tulosta Sähköposti
12.09.2006
premiere.jpg


  
 

Oululainen progemetallibändi Scenery Channel on ollut kasassa jo vuodesta 1999 lähtien, minkä aikana he ovat tehneet neljä EP:tä. Pitkän yhdessäolon- ja soiton tuloksena on nyt syntynyt debyyttialbumi, mitä on varmasti kannattanut odottaa. Aika on tehnyt tehtävänsä, sillä bändi kuulostaa yhteen hiotulta. Omakustanteena tehty levy on onnistunut suhteellisen hyvin, ja pitääkin ihmetellä, miten yksikään levy-yhtiö ei ole ollut kiinnostunut sitä julkaisemaan.

Biisimateriaali on laaja, sopivasti vaihteleva ja biisien kehittelyt ovat kekseliäitä. Kantavana elementtinä toimivatkin kauniit melodiakulut sekä taitavat soittajat. Levyn helmiä ovat ehdottomasti nimibiisi Premiere sekä Awaken from a Dream, joissa molemmissa on hienot melodiat. Laulaja Mikko Lankisen ääni on mielestäni parhaimmillaan juuri näissä levyn rauhallisimmissa biiseissä.

Valitettavasti sekaan on eksynyt muutamia täysin floppibiisejä, joista mainittakoon vaikka levyn toiseksi viimeinen raita Dancing with the Fire, jossa on käsittämätön dancebiitti. Biisi on aivan ulkona muun levyn linjasta ja rikkoo erittäin pahasti muuten eheän tunnelman. Kokonaisuutta ajatellen plussaa tulee kuitenkin tyylikkäistä kansista. Pienellä hiomisella levy olisi ollut vielä parempi, mutta tällaisenakin sitä kuuntelee mielellään.

Scenery Channelin kotisivut


Sivu 1 0 ( 0 kommentia )
©2006 MosCom
Nimi

E-Mail (required)
Your email will not be displayed on the site - only to our administrator

Enter what you see: *
This image contains a scrambled text, it is using a combination of colors, font size, background, angle in order to disallow computer to automate reading. You will have to reproduce it to post on my homepage
tips: hit Reload page before writing a text if you have difficulty reading characters in image