|
SAMAE KOSKINEN: ELOSSA / Suomen Musiikki |
|
|
Lähettänyt Janica Brander
Luettu 684 kertaa.
|
|
09.03.2009 |
   4
Ydinkysymys: Koska kerrot meille lisää tarinoita?
Tunnustan kulttuuriumpion itsessäni: tämä on ensimmäinen Samae Koskisen levy, johon tutustun. Toisaalta asetelma on hyvä. Minulla on kovat odotukset kovasti hehkutetusta pop-trubaduurista, mutta ei aavistustakaan siitä, mitä on odotettavissa. Lataan levyn, painan playta ja vatsassani muljahtaa. Olen myyty. Ei tästä voi olla pitämättä, kun kundi laulaa tosissaan kakskyt ja risat -ihmisten elämästä. Koskinen tekee myös melkoisen urotyön suomalaisessa musiikissa. Hän nimittäin laulaa useammassakin biisissä naisen näkökulmasta. Muistelen Paulu Hanhiniemen olleen ennen Koskista yksi harvoista, joissa on miestä katsomaan maailmaa kauniimman sukupuolen silmin.
Musiikillisesti Elossa on aikamatka 70- ja 80-luvuille. Bongaan muutamista biiseistä niin selviä Led Zeppelin ja Dingo-viittauksia, että kyseessä ei voi olla sattuma. Yleisvaikutelmaltaan levy tuo mieleen vimmaisella rumpukoneella höystetyn Kasevan. Avausraita Perjantai nakuttaa tehokkaasti. On ihme, jos tämä biisi ei jää päähän soimaan jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen. Koskisen levy jakaa varmasti mielipiteet indie-piireissä. Musiikissa ei ole minkäänlaista keikarointia ja Koskisen lyriikoista ei tarvitse etsiä sanaleikkejä tai piilomerkityksiä. Hän käsittelee häpeilemättä elämänvaihetta, jonka moni haluaisi unohtaa. Hän laulaa parikymppisistä naisista, jotka ovat oivaltaneet jättäneensä tyttöyden taakseen. He etsivät kivoja seikkailuja, huomaavat miesten vilkuilevan heidän peräänsä ja elävät viikonlopusta viikonloppuun. Koskinen ei puhu punaviinistä ja absintista, vaan kevytsiideristä ja huulikiillosta.
Koskisen levyn kuunteleminen koettelee nuorten älyköiden itsetuntoa. Kukapa haluaisi myöntää, että maailman magein juttu oli aikoinaan se, kun pääsi luvan kanssa Alkoon. Jos kolmekymppinen ihminen pitää perjantaita baarissa Eedeniin verrattavissa olevana autuutena, hän on säälittävä. Siksi kolmekymppisten ja vanhempien korvat voivat punehtua Koskisen levyn soidessa taustalla. Kehtaako sitä edes tunnustaa kuuntelevansa biisejä, joissa lauletaan tyttöjen ihkuudesta ja poikien pokailusta. Maailmanparannushaaveista ja anarkia-huudoista puhumattakaan. Tämä levy on kuumaa kamaa. Julkisesti halveksit, mutta tiedän, että kuuntelet salaa kotosalla. Niin minäkin teen.
http://www.samaekoskinen.com/
|